Joulu lähestyy

Tämä vuosi on mennyt hurjaa vauhtia. Nyt ollaan jo joulukuussa ja vajaan parin viikon päästä on joulu. Joulukortit on kirjoittamatta ja ostamatta, muutamia joululahjoja olen jo hankkinut, mutta jouluruokavalmistelut ovat vasta päässä. Meidän joulupöydässä on vain vakireseptejä, vuosien varrella hyviksi todettuja ja jokaiselle jotakin hyvää ajatuksella. Kinkun sijaan on kalkkunaa ja muu ruoka on kalapainoitteista.

Tänä vuonna joulussa on taas taikaa kun saan pitää lapset itselläni. Joulut Helpdeskin kanssa ovat myös ihania, mutta jotain totuutta on siinäkin, että lapset tekevät joulun yksineläjiä tietysti aliarvioimatta. Lasten lahjatoiveet ovat hyvin samantyyppisiä kuin ennenkin ja lelujen aika on nyt auttamattomasti takana. Tietokonepelit ja vaatteet ovat nyt listalla. Minä ja HD emme tänä vuonna ostele toisillemme lahjoja, säästämme rovot helmikuun matkaan. Lähdemme helmikuussa perinteiselle kevään lomalle ja tällä kertaa viikoksi Roomaan. Saamme kokea taas yhden ihanan hotellin, Rome Cavalierin, jos suunnitelmat toteutuvat eikä kukaan esim. sairastu tms. Jouluna olemme myös kotona ja äidille menemme vasta uudenvuoden vastaanotolle bliniperinteestä nauttimaan. Haudoilla ajattelin jouluna käydä ja jospa tänä vuonna pääsisimme joulukirkkoon. HD on lapsuudessa elänyt maalla ja siellä käytiin joulusaunassa, minä stadilainen en ole siihen tottunut, mutta meillä käytiin aina kirkossa. Joulukirkossa minä jotenkin rauhoitun ja saan sisälleni rauhaisan tunnelman. Kirkot ovat vaihdelleet, mutta niinä viime vuosina joina olen päässyt kirkkoon, olemme käyneet Suurkirkossa. Kun Heppahurmos oli kolme-neljä vuotias, hän piti minua kädessä kiinni peloissaan ja sanoi: Äiti, siellä on isot urnut!!! Kaunotar ja Hirviö -elokuvassa, joka tuohon aikaan oli hittikamaa, esineet elivät ja talon isot urut olivat katkeran ja kylmän ihmisen perikuva. Pikkuinen säihkysilmä pelkäsi sitten niitä urkuja... Suloinen muisto niin monen muun ihanan muiston ohella.

Jotenkin on hassua, että mitä pidempään elää, sitä enemmän oppii arvostamaan elämää. Sitä ei pidä itsestään selvyytenä ja sitä tulee esim. juuri lasten myötä kovin tietoiseksi elämän langan häilyvyydestä. Joulun aikaan on tulee usein mietittyä kiitollisuutta ja omalle kohdalle osunutta onnea. Oma elämäni ei alkuvuosikymmeninä ollut kovinkaan lämmintä, suloista tai helppoa, ja viimeisen vuosikymmenen aikana elämäni on vaan parantunut. Huomaan niin helposti ja naiivisti lankeavani ajattelemaan, että nyt elämässäni on uusi lehti ja parempi aika, että kaikki mustuus on takana. Naiivia, mutta kai ihan inhimillistä..

Hyvää joulun ajan tunnelmaa kaikille.

Jaa, olisko postauksen paikka?

Olisiko niin, että elämä alkaa palata tähän päähän? Olisiko niin, että kaikkeen tottuu ja sitten sitä vaan kerää luunsa ja jatkaa elämää, vähän linkuttaen? Saattaapi näin olla.

Parasta tässä paluussa on ehdottomasti rakkaan harrastuksen pariin pääsy. Olen astangajoogannut 2-3 kertaa viikossa heinäkuun alusta saakka. Sanalla sanoen: AAH. Ja joogastako se sitten johtuu, että pääkin voi paremmin ja elämä tuntuu paremmalta? Oli miten oli, parempaan suuntaan mennään.. ihanaa.

Paljon kivoja asioita on jäänyt raportoimatta tänne ja monesti itse tapahtumassa olen ajatellut, että tästä olisi kiva kirjoitta blogiin. Yksi tärkeimmistä oli Madonnan konsertti, jee.Ilta oli lämmin ja seura mielettömän hauskaa. Itse konsertti oli pettymys kuten viimeksikin Pariisissa käydessäni. Madonna on mun ihan ehdoton ykkösartisti, mutta konserttitaltioinnista saa aina parhaimman kuvan ja taiteellisen vaikutelman konsertista. Tai sitten pitäisi päästä ihan eteen, mutta mä en voi sinne mennä: tulee kamala ahtaanpaikankammo! Me olimme konserttia ennen ihanassa VIP-tilaisuudessa ja ryystimme sampanjaa, saimme VIP-kuljetuksen paikan päälle. Itse VIP-alue oli melkoisen ankea, mutta ketäpä se enää siinä vaiheessa kiinnosti..

Jaa, se on lasten iltapuuhat edessä. Raportointi jatkuu...

Kevään matkakertomus jatkuu: Raffles ja Singapore

Singapore oli matkamme ykkös-shoppailukohde, joten kaupungista
on hyvin vähän kuvia. Matka kävi kauppojen ja hotellimme väliä. Asustimme iki-ihanassa Raffles-hotellissa. Palvelu oli oooh, ihan ihmeellistä. Kun auto kurvasi pihaan, minä katosin. Joku turbaanipäinen ovimies nappasi minut ja vei istuutumaan kun joku vei tavaramme käsilaukkuani myöten ja toi vilvoittavia kääreitä. HD:kin melkein rupesi etsimään uutta "vähemmän kulutuksen vaimoa" kun mä katosin turbaanipäisen miehen matkaan. Voe veekkonen!!

Vähän orpona jökötän tuossa aulassa. No, kauaa ei orpous kestänyt,
olimme menossa shoppailemaan.. loppu onkin luottokorttihistoriaa :)

Jokin hissiaula. Kukka-asetelmia oli tietysti joka puolella.
Teknisesti kiinnostaisi tietää miten nuo horsmat pysyy noin.. ?

Jos uuvutti matkalla huoneesta hissille, saattoi levähtää tuossa.

Aula edestä, aula takaa..

Mr. HD, I love you so.
You are the greatest!!!

Laukkuja purkamassa, check-inn tapahtui huoneissa.

Ja sitten rentouttavaan kylpyyn.
Hello? The Lady of the house speaking..

Niin, divaanilla oli kiva odotella ruokaa ja juomaa, just like home, niin..

Kävimme tämän hotellin kuuluisassa Long Barissa, jossa Singapore Sling drinkki kehittiin/luotiin tai jotain.. Olipa ihan mukavan makuista, mutta vielä hauskempaa oli ne pähkinän -kuoret, jotka heitettiin lattialle. Meinasin lentää perssiilleni kun nahkapohja korkkareilla yritin päästä pöytäämme. Olisi siinä ollut turreille ihmettelemistä kun suamineito esittelee sloggejaan... hih.

Lupaukset on pidettävä

Oolannin pannukakku

3 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 prk raejuustoa
3 munaa
1/2 del sokeria
kardemummaa
25 g voita

1. Vatkaa jauhot maitoon.
2. Lisää suola.
3. Anna turvota 1/2 tuntia.
4. Lisää muut aineet.
5. Sulata voi ja kaada vuokaan.
6. Paista 30 minuuttia, 225 asteessa.

Kannattaa tehdä tupla-annos, yhdestä tulee vaan äkäiseksi... ;)

Matkakertomus

Kuten kerroin, olen lomaillut kotona. Reitti on ollut seuraava:
- löhöilyä terassilla
- aamukahveja parvekkeella
- päiväunia omassa sängyssä
- lukemattomia tunteja sohvalla
- pari piipahdusta lattialla
- monta saunailtaa viikossa.

Väsymys ja uupumus istuu niin tiukassa, että kaksi viikkoa lomasta meni HD:n mukaan naama kireänä. Kolmannella viikolla sain vähän rentouduttua ja tällä neljännellä ja viimeisellä olen tavannut monen kuukauden jälkeen ystäväni, melkein kaikki heistä.

On ollut järkyttävää huomata miten elämä vain muuttuu. Niin tietysti pitääkin ja omat valintamme toki vaikuttavan elämämme muutoksiin, mutta usein eri tavoin kuin oletamme. Pari vuotta sitten olin toivoa ja intoa täynnä. Olin täynnä elämäniloa ja suunnitelmia. Nyt on toisin, uupumus syö elämänilon ja itsetunnon. Jokainen päivä tuntuu rämpimiseltä, iloisuuden ja elämänhalun eteen on tehtävä taistellen töitä. Ja se uuvuttaa lisää.. huoh.

No, kesää ja valoa on vielä jäljellä. Hyvää lomaa kaikille lomalaisille!

Lomalla kotona

Olen lomalla, olen ollut jo viikon. Heti loman alettua lähdin kesäjuhliin äidin luo, sieltä suoraan HD:n vanhempien luokse viikoksi ja nyt siis kotona ja lomalla. Ihanaa. Käsittämättömän ihanaa olla vapaalla ja kotona, en oikein osaa ymmärtää tätä. En osaa tehdä mitään omaa, olen vähän kuin vieras omassa kodissani.

Viimeiset kuluneet 9 kuukautta ovat menneet kuin sumussa tai oikeastaan savussa, sakeassa sellaisessa. HD on ottanut kaikki kotirutiinit haltuunsa, pesukonetta varmaankaan enään osaa käyttää. En muista milloin olisin viikannut vaatteita tms. Lapsista ja heidän koulunkäynnistään olen onneksi pitänyt huolta, mutta jonkinlaista oirelua varsinkin Heppahurmoksen suunnalta. Kesälomillahan ne kakarat nyt on, ja sekin on ihanaa.

Täytyy taas yrittää kehitellä omia kivoja kotijuttuja ja rutiineita. Kesäkukat sain juuri ja juuri laitettua terassille ja parvekkeelle kesäkuun puolella.

Nyt sitten lukemaan kaikkien blogeja 9 kk:n ajalta... jee!

Ja valtakunnassa sama tahti..

Olipa kuuma päivä eilen ja lämmin tänään. Ihanaa kun kesä on täällä. Tosin taitaa olla vain väliaikaista, keskiviikoksi on luvattu 10 astetta, wow. Kuten huomaatte, olen nykyään säätiedottaja.. jipii.

Mitähän tässä sanoisi, ettei sanoisi liikaa? Sanon hoh ja hei...