Don't ever give up

Missä asuu turhuus? Mistä saa parhaimmat kengät ja kalsarit? En mä tiedä. Tiedän vain mistä löydän vatsanpohjaa ja sydänalaa sykähdyttäviä löytöjä. Sellaisia, jotka saavat elämän nousemaan Juhani Ahon kuvaaman kiihkon tasolle, kömmähtelee Kiven kipeissä polvissa Kämpin kulmilla. Mä tiedän mistä mun puntit tutisee. Väliin elämä tulee väliin, pelottaa. Saa mut ajattelemaan, että kaikki nuo tunteet ovat turhia. Downsaizaan ja ajattelen lättäkenkiä, ja näpyttelen näppäimiä tynkäkynsilläni, until. Kunnes taas tuhannennen kerran nousen vain ajatuksisissani pilviin, jotka ovat valkoisen mokkanahkaisten valkoisella höffyllä karvalla nilkasta puffattujen piikkareiden kyytiin ja: Ladies and gentlemen, Good evening, this is your captain Höttö-Möttönen. I would like to wellcome you on board this flight/fling to...

And I'm off to shoe-shoe-land with all my very vanity fair friends... Welcome on board!!!

Uusi alku

Kippis - Skål - Cheers uudelle vuodelle!

Ainoa vuoden 2011 kuva jossa

vuosiluku ja tämä otos Edinburghista

Vuosi on vaihtunut. Jokin vuodenvaihteessa saa summaamaan, vertaamaan, arvioimaan ja miettimään tulevaa. Mitä opin viime vuodesta? Olinko tarpeeksi hyvä ihminen, teinkö mitään muiden hyväksi ja raadoinko liikaa turhien asioiden eteen? Miten kävi tavoitteiden ja oliko niitä ylipäätään. Vuosi on hyvä aika muistella, sen voi vielä muistaa. Kolmen vuoden pätkä on jo haasteellisempi. Muistatko missä olit kolme vuotta sitten tänä päivänä ja mitä tavoiteitta sinulla oli kyseiselle vuodelle? Et taida muistaa, en muista minäkään. Mutta sen muistan mikä silloin oli tärkeää, mikä huoletti ja mistä sai iloa.

Ilo on minulle nykyään uudenmuotoinen. Lähtökohtaisesti minussa on jokin asetus joka on asetettu nautinnon maksimointiasentoon. Tavoitteellisuus ei ole helpoin asia yhdistää tuohon edellä mainittuun asetukseen. Mutta ilo, se muuttuu kun me kasvamme ja muutumme myös. Lapsena iloitsin eri asioista kun nyt, mutta toisaalta toisten antama huomio, rakkaus ja lämpö tuottavat aina iloa iästä riippumatta. Nyt ilossani on uusi reuna, se on ikuisen ulottuvuuden reuna. Elämä on häivähtävää, myös ilo. Mutta se miten nyt näen ilon häivähdyksissä valon reunan tuo siihen lasimaisen särkyvyyden herkkyyslisän. Olen kiitollinen ja iloinen tästä kiteestä iloni reunassa. Olen iloinen.

Iloista uutta vuotta!

Jassoo - se olis kulkaa loma!

Ou jee - mulla on huomisen jälkeen viisi kokonaista viikkoa NIIN ansaittua lomaa! Aah. Aina kun näette jonkun todella rentoutuneen ihmisen (ei normikänniläsiä :), voitte huvittaa itseänne, että tuo on varmaan se Tia. Mä nimittäin aion olla lomalaisen kiiltokuvamalli. Mä teen kaiken mitä lomalla pitää eli en mitään. Unohdan kaikki säännöt ja rulekset ja elän kuin mikäkin kiertolainen. Olen ja retkotan ja laulan heinänkorsi huulipielessä. Niin varmaan.

Oikeasti mä olen suunnitellut matkat, menot ja tekemiset jo koko lomalle ja sen lisäksi olen asettanut itselleni hirmuisen laihdutus- ja urheilukuurin loman ajaksi. Yök, mä inhoan laihduttamista kuten kaikki terveet ja ruokahalun omaavat kanssaimmeisetkin. Mutta kun mahamakkara tekee olosta kankean ja naama näyttää vesipallolta, on todettava, että nyt on ryhdyttävä toimiin, ei auta. Sitäpaitsi minulla on paljon ihania mekkoja ja vaatteita, jotka odottaat tuolla kaapissa vuoroaan. Eilen yritin laittaa toissa kesänä ostettua unelmaa päälle, se siis mahtui vielä viimekin kesänä, niin nytpä mekko nipisti minua kainalosta kun laiton vetoketjun kiinni. Ja kainaloon tuli kamala makkara vetoketjun päälle. On se vaan kumma, että ne kilot tulee kyllä aivan helposti, mutta karistaminen onkin sitten aivan eri juttu. Ketuttaa ja on pikkuisen tylsää kun tästä ei voi edes aviomiestä syyttää. Huonosti on nyt assiit.

Perheestä puheen ollen, nyt olisi teini-ikäisiä sitten talossa - uuh. Olen uupunt. Miten niiden aivot voi muuttua niin totaalisesti? Tuntuu kuin ne olisivat keitetyssä liemessä koko ajan ja höyryä päästellään jatkuvalla puhinalla. Viime syksystä lähtien olen saannut nauttia tästä kulinaarisesta ihmeestä ja vasta viime viikonloppuna selätin ongelman mentaalitasolla. Mä tajusin, että a) on pakko laskea standardeja b) valita taistelujen arvoiset asiat ja c) pitää niistä kiinni henkensä kaupalla. Keep it simple - ja pillereissä löytyy ;)

No niin, johan se on taas blogikausi taas avattu, tuntuipa hyvältä. Tekstiä tuli kuin koneesta!! I still got it!

Kohti valoa

Tyhjyys minussa siirtyy taka-alalle kaiken uuden järjestämäni ohjelman mukana. Tartun itseäni niskasta kiinni, otan lusikan kauniiseen käteeni jne. ja laitan kalenteriin ohjelmaa, joka tekee minut aktiiviseksi. Osittain se toimii, ja tueksi tarvitsen edelleen kasoittain itsetutkiskelua. Ei kai tulessa kannata kovin kauaa kärventyä?

------

On ihanaa huomata, että tulee kevät. Auringonvalokin tuntuu hellästi ja varovasti tekevän lupausta useammasta vierailusta. Kevät tuo aina mukanaan sisustuskärpäsen, joka jo nyt vähän surisee nurkissa. Se ei ole vielä kokonaan herännyt horroksestaan, mutta väläyksiä ja palasia elonmerkeistä näkyy jo. Tänään on ollut pitkästä aikaa naistenlehtiviikonloppu. Olen ostanut Olivian, Ellen, Glorian ja Glorian antiikin ja niillä pääsee jo aikas pitkälle vaate- ja sisustusvirikkeiden kanssa.

Vaatetyyli- ja maku ei varmaankaan tule muuttumaan paljoakaan. Pikimusta pariisilaistyyli piikkikoroilla on minua, mutta keväällä puhdas valkoinen tulee mukaan. Sisustukseen ajattelin lisätä lisää valkoista, lähinnä verhoihin ja kankaisiin. Makuuhuoneen kalusteita uusittiin tai oikeastaan vanhennettiin viime vuonna, mutta kokonaisuudistus odottaa varmaa minunnäköistä ja kestävää ideaa ja sielunkuvaa. Toisaalta haluaisin jotain valkoisen, kullan ja tumman puun yhdistelmää, mutta kultaiset asiat meidän kodissa näyttävät keltakultaisilta ja ankeilta. Ehkä kulta sisustukssa vaatiin hyvän perusvalaistuksen ja sitä meillä ei ole. Kaikki huonekasvitkin uusitaan puolen vuoden välein kun valoa ei ole tarpeeksi. Ja minun peukaloni ei ole kovinkaan vihreä.. ups.

Takaisin sieluun maisemia tutkimaan siis.

Hiljaisuudessa

Levähdän hiljaisessa yksinäisyydessä. Katu on autio ja mustavalkoinen, muutama kuollut lehti pyörii jaloissa ja lumi jalkojen alla natisee. Natina ja ritinä melkeinpä itkettää. Kukaan ei tiedä, että kävelin tästä. Ja kukaan ei välitä, että kävelin tästä. Saan olla ja elää tämän hetken ja sen yksinäisyyden. Sydämessä on edelleen hiljaista ja autiota. Jostain sieltä kuuluu pätkittäsiä kaikuja, kauniita ääniä ja muistoja, jotka ovat jo aikaa siten kultautuneet valheelliseen valoon.

Haluan kömpiä yksinäisyyteen lattialautojen alle. Kelata filmiä edestakaisin lempikohtaani ja koskettaa tunnetta joka oli silloin. Lopulta väsyneenä haluan pimeyden laskeutuvan ja tarjoavan lepoaan. Jonakin päivänä haluan taas herätä, ehkä.

Tyhjää täynnä

Mun sielu on tyhjää täynnä, siellä ei ole mitään. Vain kylmää kulunutta viimaa ja tyhjiä huoneita, joissa ennen oli elämää. Kaunista vanhaa puulattiiaa kohtaa satunnainen valo ja paljastaa naarmut ja kuopat. Kaiken kauniin voi vielä nähdä siellä joskus olleen.

On surullista tuntea näin, on surullista on olla tyhjä. Hyviä neuvoja vastaanotetaan, ja mielellään kasapäin ja hyödyllisiä. Huoh.

Ottaisko vai antaisko?