tiistai, 25. marraskuuta 2008

Kurjaa

Hei vaan kaikille ystäväntapaisille jotka täällä visiteeraatte. Mä olen ollut poissa pitkään ja sille on syynsä. Olen ollut ihan kamalissa fiiliksissä ja kamalissa tunnelmissa. Ensiksi sanon, että kukaan ei ole kuollut, loukkaantunut tai sairastunut. Onneksi ja ihanaa niin. On kurjaa kun en voi tällä areenalla päästellä menemään ja purkautua.

Mutta kivaa on se, että nyt on lunta. Suhina ja Heppahurmos ovat ihan innoissaan ja telmivät meidän terasilla minkä kerkeävät. Linnatkin on rakennettu ja posket punaisina. Juuri tällaisina hetkinä mä olen niin kiitollinen perheestä, lapsista ja HD:stä.

Joulukin tulee kohta, se on lohdullista.