Nuo vanhat puut

Vielä viikko ja sitten olisi viikon loma edessä, aah.

Lomalla aioin lokoilla, lukea, viettää aikaa lasten kanssa, urheilla, siivota ja nähdä ystäviä sekä sukulaisia. Aion myös ulkoilla niin paljon kuin mahdollista. Nyt on kauneuden suhteen lempivuodenaikani. Syksy kaupungissakin on hyvin kaunis. Puistot ja niiden vanhat puut pääsevät niin ylvääseen loistoonsa ja ne jotenkin luovat suhteellisuutta kaikkeen hektisyyteen. Kiireissään ryntäilevät ihmispolot näyttävät niiden rinnalla suhteellisen hysteerisiltä ja naurettavilta.. Miksi kiirehtiä kun voi mennä rauhallisestikin, omaa tahtiaan ja vain silloin kun on tarpeen.

Syksy saa myös minussa rauhallisemman puolen esille. Tekee mieli vetää henkeä, hengittää syvään ja nauttien. Viivytellä sisäänhengityksessä, imeä sisään kauneutta ja vapauttaa kaikki uloshengityksessä. Syksyn värit imeytyvät verenkierron kautta sieluun, maalaavat sinne rauhallisen oranssinkeltaisen kulman, johon voi istahtaa lepäämään. Luonto, syksyn värit ja vanhat suuret puut lupaavat ymmärtää meitä, antaa meille sen kaivatun turvapaikan. Ja minä uppoan siihen, en kysele vakuuksia tai näyttöjä, lankean halpaan tai kalliiseen, otan mitä saan.

Aaah, tuleekohan minusta puunhalaaja? Saako siitä tikkuja poskeen??