sunnuntai, 16. tammikuuta 2011

Kohti valoa

Tyhjyys minussa siirtyy taka-alalle kaiken uuden järjestämäni ohjelman mukana. Tartun itseäni niskasta kiinni, otan lusikan kauniiseen käteeni jne. ja laitan kalenteriin ohjelmaa, joka tekee minut aktiiviseksi. Osittain se toimii, ja tueksi tarvitsen edelleen kasoittain itsetutkiskelua. Ei kai tulessa kannata kovin kauaa kärventyä?
------

On ihanaa huomata, että tulee kevät. Auringonvalokin tuntuu hellästi ja varovasti tekevän lupausta useammasta vierailusta. Kevät tuo aina mukanaan sisustuskärpäsen, joka jo nyt vähän surisee nurkissa. Se ei ole vielä kokonaan herännyt horroksestaan, mutta väläyksiä ja palasia elonmerkeistä näkyy jo. Tänään on ollut pitkästä aikaa naistenlehtiviikonloppu. Olen ostanut Olivian, Ellen, Glorian ja Glorian antiikin ja niillä pääsee jo aikas pitkälle vaate- ja sisustusvirikkeiden kanssa.

Vaatetyyli- ja maku ei varmaankaan tule muuttumaan paljoakaan. Pikimusta pariisilaistyyli piikkikoroilla on minua, mutta keväällä puhdas valkoinen tulee mukaan. Sisustukseen ajattelin lisätä lisää valkoista, lähinnä verhoihin ja kankaisiin. Makuuhuoneen kalusteita uusittiin tai oikeastaan vanhennettiin viime vuonna, mutta kokonaisuudistus odottaa varmaa minunnäköistä ja kestävää ideaa ja sielunkuvaa. Toisaalta haluaisin jotain valkoisen, kullan ja tumman puun yhdistelmää, mutta kultaiset asiat meidän kodissa näyttävät keltakultaisilta ja ankeilta. Ehkä kulta sisustukssa vaatiin hyvän perusvalaistuksen ja sitä meillä ei ole. Kaikki huonekasvitkin uusitaan puolen vuoden välein kun valoa ei ole tarpeeksi. Ja minun peukaloni ei ole kovinkaan vihreä.. ups.

Takaisin sieluun maisemia tutkimaan siis.

8 kommenttia:

Jaanaba kirjoitti...

Terve!
Kiva "kuulla" sinusta.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos samoin - kaipaan niin "aktiiviaikoja" ja "blogikavereita".

Voi hyvin!

Tia

Nurkkalintu kirjoitti...

Hei! Sinut auringonvalo on jo herättänyt. Mukavaa :)

Minä jatkan vielä talviuntani!
See You!
Krooh...zzzz...

PS. Voi hyvin! <3

Nurkkalintu kirjoitti...

Postauksesi otsikkoon viitaten saan tänään todeta, että se on nyt! Mikäkö? No, VALO! On helmikuun kolmas ja Valon päivä =)
Tosin täällä meilläpäin ei nyt näy auringonvaloa.

Kuudennen päivän kohdalle:
Onnea ja iloa Tian-päivälle! <3

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos - täällä on ollut mittavat juhlallisuudet ;)

Nurkkalintu kirjoitti...

3.3. toivotan
hyvää puolivuotis(syntymä)päivää! :-)

Korndorfer kirjoitti...

Heips!
Voisitko jo tulla pois sieltä maisemia tutkimasta?
(Nääs viittaan tähän: "Takaisin sieluun maisemia tutkimaan siis.")

Uutta postausta odotellen hyvää vointia toivotan.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää kesää Sinulle ja perheellesi
t. Riitta
(Juu, ihan se sama ihminen joka on täyttänyt koko tämän kommenttilootan!) :-D